Tässä kirjoituksessa matkataan länsirannikkoa pohjoiseen Kristiinankaupungista Ylitornion Aavasaksalle. Reitille osuu lukematon määrä mielenkiintoisia kaupunkeja, kyliä, hiekkarantoja ja muita kohteita. Meillä ei ollut tarkkaa suunnitelmaa reitistä, vaan matka eteni päivä kerrallaan. Ainoa tavoite oli edetä vähitellen pohjoisen suuntaan. Poikkeuksellisen helteisenä kesänä 2021 meren läheisyys ja uimarannat toivat vilvoittavan tuulahduksen muuten tukalaan olotilaan.
Kohteet: Kristiinankaupunki, Raippaluoto, Isohiekka Pietarsaaressa, Luodon kotimuseo, Hiastihaara Iissä ja Aavasaksa Ylitorniolla.
Kristiinankaupunki
Kristiinankaupungin historia ulottuu 1600-luvulle, jolloin se perustettiin. Kaupungista on mainintoja jo 1300-luvulta, joten paikassa on todellista historian havinaa. Kristiinankaupunki sijaitsee mereen kurottavalla niemellä ja etelästä/idästä saavuttaessa sinne ajetaan siltaa pitkin ikäänkuin saareen.
Kristiinankaupunki ei ole suuri, mutta se on sitäkin kauniimpi. Meidän mielestämme ehkäpä yksi Suomen kauneimmista vanhoista kaupungeista. Kaupunki on onnekkaasti säästynyt suurilta tulipaloilta, joka on edesauttanut vanhoja rakennuksia säilymään.
Illalla ukkoskuuron jälkeen kävimme kävelyllä vanhassa kaupungissa. Kapeat kujat heittivät kulkijan menneisyyteen ja sisäpihojen puutarhat huumasivat tuoksullaan. Vanhat rakennukset ja puistot olivat siistissä kunnossa. Upea paikka!
Kanuunanlahti
Parin kilometrin päässä Kristiinankaupungin keskustasta sijaitsee Kanuunanlahden ulkoilualue. Alue on Skatan kallioisella niemellä, joka kurottaa kohti avomerta. Pienellä alueella on polkuja, laavu ja kauniita kallioita, joista avautuu näköala aavalle merelle.
Tiilitehtaanmäen luontopolku
Kristiinankaupungin kupeessa Pohjoislahden pohjukassa on Tiilitehtaanmäen luontopolku. Retti kulkee lehtometsässä ja vanhoilla niityillä. Kävelimme muutaman kilometrin lenkin Pohjoislahden pysäköintialueelta riippusillalle ja takaisin. Osa poluista oli merkitty keskivaativaksi reitiksi, ja nämä pätkät olivat osin umpeenkasvaneita. Polkuja soveltaen saimme aikaiseksi osittaisen lenkin, eikä edestakaista matkaa tarvinnut kävellä samaa reittiä pitkin. Reitti oli tasainen ja maisemiltaan alueelle tyypillistä rehevää lehtometsää. Merimaisemia polulta ei ollut, vaikka luonnonsuojelualue rajoittuu merenlahden pohjukkaan.
Ihmetystä aiheutti polulle rakennettu infra, kuten komea metallinen riippusilta ja suuri esteetön puucee lähes keskellä pöheikköä. Kävijöitä reitillä vaikutti olevan verrattaen vähän umpeenkasvaneista poluista päätellen.
Raippaluoto
Raippaluoto on Vaasan edustalla oleva suuri saari, johon pääsee siltaa pitkin autolla. Ajoimme suoraan saaren pohjoispäässä sijaitsevaan Svedjehamniin. Kävimme Björköbyn uimarannalla uimassa ja katselemassa aavaan mereen laskevaa aurinkoa. Kesäyönä mereen laskeva aurinko luo sellaisen satumaisen tunnelman, jota ei voi hehkuttaa liikaa! Seuraavana päivänä kävimme luontopolulla tutustumassa maankohoamisen muovaamaan maisemaan.
Luontopolku ja vaellusreitti Raippaluodossa
Merenkurkun luontopolku lähtee Svedjehamnista. Meillä oli tarkoitus kävellä polkua usean kilometrin matka, mutta päätimme jo alkuvaiheessa kääntyä takaisin, koska helle ja aromoton aurinko lannistivat voimia. Kävimme näköalatornissa ihailemassa maisemia, kävelimme tornilta vähän matkaa eteenpäin ja sitten takaisin. Maisemat olivat karun kauniita ja maankohoaminen ilmiönä mielenkiintoinen.
Pietarsaaren Isohiekka
Pietarsaaren eteläpuolella on kaksi komeaa hiekkarantaa: Isohiekka (Storsand) ja Pikkuhiekka (Lillsand). Rannat ovat vierekkäin Fäbodan niemellä ja niitä erottaa kallioinen metsäkaistale.
Vietimme Isohiekalla kaksi päivää matkalla pohjoiseen. Etelä-Suomessa oli helteinen sää, jota meren läheisyys ja uintimahdollisuus lievittivät. Liikuimme rannoilla ja lähimetsässä kävellen. Kävimme lisäksi pyöräilemässä pienen lenkin lähimaastoon ja Pikkuhiekalle.
Isohiekan rannan vesi oli kirkasta ja ranta syveni hitaan tasaisesti. Ranta oli niin tasainen ja osin johtuen vuorovedestä hitaasti syvenevä, ettei siinä pystynyt kunnolla uimaan muutoin kuin käsipohjaa. Toisella uintikerralla löysimme pienen syvänteen, jossa oli lähes kaulaan asti vettä ja siinä pääsi ihan oikeasti uimaan. Illalla kävelimme hiekkadyyneillä ja kallioilla nauttien pehmeästä kesäillasta.
Isohiekalla ei ollut mitään palveluja. Pikkuhiekalla oli vesivälineiden vuokrausta ja kioski. Heinäkuun puolivälissä suurta ruuhkaa ei ollut vaan tilaa oli uida ja nauttia hienosta hiekasta. Eniten ihmisiä oli itapäivällä ja alkuillasta kun aurinko kääntyi paistamaan rannalle. Aamulla ja myöhään illalla oli hiljaista.
Isohiekan parkkipaikka oli pieni metsäparkki, johon mahtui korkeintaan muutama kymmenen autoa – ilmeisesti aikoinaan myös Isohiekalla on ollut leirintäalue. Pikkuhiekalla oli suuri parkkialue ja leirintäalueen tapainen karavaanarialue.
Luodon kotiseutumuseo
Luoto on Manner-Suomen ruotsinkielisin kunta. Sen asukkaista yli 90% on ruotsinkielisiä ja puolet asukkaista kuluu lestadiolaiseen liikkeeseen. Ajoimme Luodon saaren läpi ja kävimme samalla kotiseutumuseossa sekä vanhalla, erittäin kauniilla kirkolla.
Kotiseutumuseo oli hyvin kaunis ja käynti miellyttävä. Museon opas tarjosi meille pientä maksua vastaan erinomaiset kahvit käynnin päätteeksi. Kahvi oli vieläpä keitetty vain meitä varten, sillä eihän museolla ketään muita vieraita ollut. Museolla kannattaa ehdottomasti pistäytyä! Me löysimme paikan ihan vahingossa, kun satuimme ajamaan siitä ohi.
Pohjois-Ii Hiastinhaaran luontopolku
Iin pohjoispuolella, Ii-joen sivuhaaran kohdalla, osui kartasta silmään lintutorni. Päätimme mennä katsomaan minkälainen paikka on kyseessä. Perillä selvisi, että tämä paikka onkin melkoisen erikoinen!
Periltä löytyi pieni uimaranta joen kapealla sivuhaaralla ja Hiastinhaaran luontopolku. Hiastinhaaran reitti johdatti meidät lammasaitauksen, jossa perinemaastosta piti huolta lauma lampaita. Polun päässä oli lintutorni, josta avautui maisema jokisuistoon.
Hiastinhaara on Pohjois-Iin kohdalla muutaman kilometrin päässä nelostieltä sivuun. Se on oivallinen jaloittelupaikka automatkalaiselle. Paikka kannattaa merkitä etukäteen omalle reitille, koska muuten siitä ajaa huomaamatta ohi.
Aavasaksa Ylitorniolla
Aavasaksan vaara sijaitsee Tornionjoen varressa noin 70 kilometriä Torniosta pohjoiseen. Aavasaksa tunnetaan Suomen eteläisimpänä pisteenä, jossa juhannuksena voidaan nähdä keskiyön aurinko. Vaaralla on tehty 1700- ja 1800-luvuilla tieteellisiä mittauksia, ja se on ollut Sruve-ketjun yksi mittauskohde. Aavasaksa on ollut 1950- ja 60-luvulla saakka koko Suomen laajuisesti suosittu juhannuksen viettopaikka, jonne on kokoontunut tuhansia ihmisiä yöttömän yön viettoon.
Vaaran rinteillä kierteli muutama retkeilypolku, joita pitkin vaaran laen eli kruunun pääsi kiertämään. Poluilta avautui kaunis maisema moneen suuntaan. Lännessä näkyi Tornionjoki ja Ruotsi. Pohjoisessa ja Idässä Suomen eteläinen lappi. Me tykkäsimme eniten vaara koillisrinteen näköaloista ja jylhistä kalliojyrkänteistä.
Korkeimmalla kohdalla oli katettu näköalatorni. Vaaralla oli lisäksi 1882 rakennettu Keisarinmaja, kahvila sekä majoituspalveluja. Vaaran laelle pääsi ajamaan autolla ja maisemapaikalle kulki esteetön reitti.
Meidän vierailupäivänämme taivaalle kertyi pilviharsoa ja keskiyön aurinko jäi hennoksi ruskoksi pilvien taakse. Pohjoisen valoisan tunnelmallinen kesäyö teki kuitenkin meihin vaikutuksen.
Yhteenveto
Tässä kirjoituksessa on koottu parhaiten mieleen jääneitä kohteita. Toki matkalla oli paljon muutakin mielenkiintoista, joista voisi mainita muun muassa Runebergin tuvan Pietarsaaressa sekä Raahen vanhan kaupungin ja siellä olleet meripäivät. Vaasan eteläpuolelta jäi mieleen yllättäen vastaan tullut muinainen meteoriitin törmäyskraateri Söderfjärden, joka on nykyisin iso pyöreä peltoaukea. Lohtajalla kävimme Kaj Stenvallin taidenäyttelyssä, joka oli mukavaa vaihtelua luontoretkeilyyn.
Kokonaisuutena länsirannikon kiertely rauhalliseen tahtiin oli miellyttävä kokemus. Vietimme kirjoituksessa kuvatulla välillä Kristiinankaupungista Aavasaksalle yhteensä seitsemän päivää. Emme olleet entuudestaan näillä seudulla juurikaan liikkuneet, joten uusia paikkoja riitti paljon tutkittavaksi.
Ajoimme osan matkasta pieniä sivuteitä pitkin, joka pidensi matka-aikaa. Matkan etenemisen kannalta olisi parempi ajaa pääteitä suoraan kohteesta toiseen. Sivuteillä ja pienissä kylissä ei lopulta ollut paljoakaan katsottavaa ja merikin jäi suurelta osin näkymättömiin.