-
Petkeljärvi – komeiden harjujen valtakunta
Petkeljärven kansallispuisto on perustettu vuonna 1956 samaan aikaan kuuden muun kansallispuiston kanssa. Kansallispuisto on yksi Suomen vanhimmista. Sitä vanhempia ovat vain Pallas-Yllästunturi ja Pyhä-Luosto. Petkeljärven kansallispuisto on Suomen pienin kansallispuisto. Sen pinta-ala on vain 6 km2. Puiston alueelle mahtuu kauniita harjuja, vesialueita sekä retkeilyreittejä. Puiston ytimessä olevaa Petraniemen leirintäaluetta alettiin kehittää 60-luvulla ja nykypäivänä retkeilykeskus…
-
Koivusuon luonnonpuisto – henkeäsalpaava suomaisema Koitajoen alueella
Koivusuon luonnonpuisto sijaitsee Pohjois-Karjalassa Hattuvaaran kylän lähellä, muutaman kilometrin päässä Suomen itäisimmästä pisteestä. Luonnonpuiston alueesta suurin osa on komeaa keidassuota. Koitajoen varressa oleva Polvikoski lienee vaivattomin tapa päästä luonnonpuistoon. Polvikoskella on parkkipaikka, infotaulu, puucee ja nuotiopaikka. Suolle on Polvikoskelta matkaa pari kilometriä. Koivusuo on luonnonpuisto ja liikkuminen on tarkoin rajattu merkityille reiteille. Kävimme Koivusuolla heinäkuussa…
-
Aavoja suomaisemia ja pitkiä hiekkarantoja Patvinsuolla
Patvinsuon kansallispuisto on tunnettu erityisesti laajoista suoalueistaan. Suot ovat puiston mieleenjäävin osa ja niillä käyskennellessään voi tuntea aitoa erämaan tunnelmaa. Lisäksi laaja puisto sisältää kauniita kangasmetsiä ja järviä, joista erityisesti Suomunjärvi on näkemisen arvoinen pitkine hiekkarantoineen. Vietimme Patvinsuolla viisi päivää heinäkuussa 2020. Tämä postaus kertoo retken kokemuksista. Retkisää oli kesäisen kolea: päivät 15-20 astetta ja…
-
Isosuo – erämaatunnelmaa Vantaan Keimolassa
Lehdessä oli taannoin juttu Keimolan suosta, jonka maisemat ovat kuin Lapissa. Osa Isosuosta on merkitty kartalla luonnonsuojelualueeksi, ja suo on pääkaupunkiseudun laajin keidas- eli kohosuo. Päätimme käydä katsomassa omin silmin, millainen paikka tämä Länsi-Vantaalla sijaitseva Isosuo on. Päivällä olleen vesisateen jälkeen polku oli kostea ja paikoin lätäköillä. Lenkkareilla joutui hyppimään lätäköiden yli, etteivät sukat kastuisi.…
-
Karhujen kanssa Saimaan rannoilla
Koronakevät ajoi toimistotyöläiset konttorilta etätöihin. Me teimme etätöitä usean viikon ajan mökillä Saimaan rannalla. Samalla pääsimme seuraamaan kevään vaihtumista kesään luonnon helmassa. Kolmen viikon aikana ilmat vaihtelivat nollakelin räntäsateesta 20 asteen kesäpäiviin. Puihin puhkesivat lehdet ja linnut aloittivat pesintäänsä. Tässä postauksessa on lisäksi muutamia kuvia ja tunnelmia aiemmilta kesiltä. Räntäsade Toukokuu on monesti tarjoillut vaihtelevia…
-
Melkuttimen kierto – harjumaisemia Hämeen järviylängöllä
Hämeen järviylängöllä Lopen lähellä sijaitseva Iso-Melkutin on mainio päiväretkikohde. Harjumaastoon syntynyttä lähdepohjaista järveä kiertää helppokulkuinen 5,3 km mittainen merkitty polku, jonka kiertää maisemia katselleen parissa tunnissa. Reitillä on kaksi laavua nuotiopaikkoineen ja puuceineen. Alueen virallinen parkkipaikka sijaitsee Tauluntiellä Räyskälän lentokentän vieressä noin 800m päässä järven rannasta. Toinen pieni muutaman auton parkkipaikka on ihan järven rannassa…
-
Kotokierros Meikossa – purojen solinaa ja erämaisia maisemia
Monet ovat kehuneet Kirkkonummella sijaitsevaa Meikon ulkoilualuetta. Aurinkoisena maaliskuun sunnuntaina kävimme patikoimassa kevään ensimmäisellä retkellä 4,4 kilometrin mittaisen Kotokierroksen. Kierros polveilee luonnonsuojelualueen ylängöllä kauniiden purojen ja lampien rannoilla. Aurinkoinen sunnuntai on kääntynyt iltapäivään kun, lähestymme Meikon parkkialuetta. Pari viimeistä kilometriä on soratietä, joka on vettynyt kuoppaiseksi viime päivien vesisateiden johdosta. Vastaan tulee paljon autoja ja…
-
Elisaaren tammimetsät ja Fagervikin ruukki
Inkoossa sijaitsevan Fagervikin ruukin kohdalta kääntyy tie kohti Barösundia. Tie kiemurtelee kumpuilevassa maastossa muutaman kilometrin kunnes laskeutuu lossirantaan. Lyhyt lossimatka vie autoilijan kapean salmen toiselle puolelle Barösundiin Orslandetin saarelle. Vielä pari kilometriä soratietä ja saavutaan pieneen venerantaan. Rannassa on vierailijoiden käyttöön varattu soutuveneitä, joilla soudetaan kiven heiton päähän vastarannalle. Ollaan saavuttu hirvijärvimaahan (Älgsjölandet) eli Elisaareen.…
-
Hossan poluilla
Hossan retkeilyalue on perustettu vuonna 1979. Vuonna 2017 alue tuli suuren yleisön tietoisuuteen kun Hossan kansallispuisto avattiin näyttävällä mediakampanjalla. Kansallispuiston avajaiset toivat alueen meidän tietoomme ja siitä lähtien käynti Hossassa on ollut mielessämme. Kesällä 2019 matka toteutui ja vietimme alueella yhteensä 5 yötä maastossa yöpyen. Hossan luonto on harjumaista kangasmaastoa, vanhoja metsiä sekä lukemattomia kirkasvetisiä…
-
Pyhä-Häkin kansallispuisto ja ikimetsät
Pyhä-Häkin kansallispuisto sijaitsee valtatie 4:n länsipuolella, Jyväskylästä 85 km luoteeseen. Puiston erikoisuus on eteläisen Suomen vanhimmat metsät. Puisto on pinta-alaltaan pienehkö ja sen kiertää läpi muutamassa tunnissa. Metsäalue on laajojen soiden ympäröimä. Puita ei ole menneinä vuosisatoina saatu kerättyä pois ja näin alue on jäänyt koskemattomaksi. Metsä on eteläisen Suomen mittakaavassa niin vanhaa, että se näkyy…