Selasimme Nurmeksen ja Kuhmon seudun luontokohteita ja löysimme useita mielenkiintoisia paikkoja, jotka vaikuttivat rauhallisilta ja vähemmän tunnetuilta. Alueelta löytyi luontokohteita yllättävän paljon, mutta koska kaikissa ei ollut aikaa käydä, piti tehdä valintaa. Reitillemme osui kolme kohdetta: Peurajärvi, Mujejärvi ja Kieverrysjärvet, jotka olivat kohtalaisen lähekkäin toisistaan. Seudun luontokohteista oli hyvin tietoa netissä ja löytyipä hyvä karttakin, jossa kaikki kohteet olivat kerralla esitetty.
Peurajärven virkistysalue
Pysähdyimme Valtimoon lounaalle ja mietimme mihin ajaisimme seuraavaksi: Hiidenportin kansallispuistoon vai Peurajärven virkistysalueelle. Kummatkin olivat samalla etäisyydellä Valtimosta. En muista mikä oli syynä, mutta valinta osui Peurajärveen, ja sinne käännettiin auton nokka.
Päästyämme perille totesimme, että paikka on mitä mainioin muutaman päivän rauhoittumiseen! Ensimmäisen yön vietimme Iso-Valkeisen rannalla. Nopeasti kävi selväksi, että alue oli “vakikävijöiden” suosiossa. Tämä havainto vielä vahvistui seuraavana päivänä. Järven rannalla oli matkailuautoja ja kalastuksen harrastajia, jotka eivät selvästikään olleet vain parin päivän visiitillä. Paikalla ei ilmeisesti ollut rajoituksia leiriytymiseen vaan se vaikutti pikemminkin vanhalta leirintäalueelta.
Seuraavana päivänä lähdimme kävelylle järven lähellä oleville harjuille ja Kärnänkivelle, jonka kerrottiin olevan erikoiseen paikkaan jäänyt siirtolohkare. Jyrkät harjurinteet olivat komeita ja vetivät hyvin vertojaan paremmin tunnetuille harjukohteille. Harjujen välissä välkehti turkoosin värisiä kristallin kirkkaita harjulampia. Muita retkeilijöitä oli hyvin vähän liikkeellä.
Kärnänkivelle vievä polku nousi ensin loivaa rinnettä ja sukelsi lopulta ikiaikaiseen suojelumetsään. Polku ei ollut suuren suuri, mutta onneksi matkakin oli verrattaen lyhyt. Mäntykankaalla ei hyttysiä ollut ollenkaan, mutta vanhassa mehevässä metsässä niitä riitti ja reipasta kävelyvauhtia sai pitää yllä, ettei tullut ihan syödyksi.
Lopulta Kärnänkivi pilkotti tiheän metsän siimeksessä. Kivi oli toden totta erikoinen; kapea, ehkäpä viitisen metriä korkea kivilaattaa oli jäänyt pystyyn yhden kantin varaan kalliolle. Paikalla oli hyttysiä siinä määrin paljon, ettei kiveä kovin pitkäksi aikaa viitsinyt jäädä kiertelemään. Kun olimme lähdössä takaisin, paikalle sattui nuoria, joista yksi kertoi, että hänen isoisänsä oli aikoinaan löytänyt kiven.
Illaksi ajoimme Mäntyjärven rannalla olevalle uimapaikalle. Olo oli hikinen päivän retkeilystä ja teki mieli päästä uimaan. Kartalle merkattu uimaranta osoittautui komeaksi hiekkarannaksi ja vesi oli mukavan lämmintä. Tälläkin paikalla oli “vakiasukkaita”, joista mieleen jäi erityisesti ehkäpä 80v Keski-Euroopan kilvillä ollut eläkeläispariskunta, jotka olivat kuulemma käyneet paikalla vuosikausia matkailuvaunullaan.
Mäntyjärven rannalla oli uimarannan lisäksi palveluja kuten laavu, puucee ja juomavesikelpoinen kaivo.
Mujejärvi
Mujejärveä kuvaillaan luontoon.fi sivulla sanoin: “Mujejärvi on erämainen ja harvaan vierailtu retkikohde, jonne lähtevien tulee omata erinomaiset erä- ja suunnistustaidot.”. Kun ajoimme heinittynyttä ja paksujen pensaiden reunustamaa kapeaa soratietä Peurakankaan parkkipaikalle, kävi muutaman kerran mielessä, että olikohan tänne järkevää lähteä ja mitähän tien päässä odottaa.
Peurakankaan parkkipaikka oli yllättävän iso. Siellä oli tilaa ainakin parillekymmenelle autolle. Tämä oli yllättävää parkkipaikasta, joka sijaitsi kirjaimellisesti keskellä ei mitään. Ehkäpä paikka on ollut joskus muinon suosittu. Nyt paikalla ei ollut ketään.
Peurakankaalta lähti polkuja kolmeen suuntaan: Tetrijärvelle, Kalmoniemeen ja Uuronrotkoon. Päätimme lähteä Kalmoniemelle, koska järvimaisema viehätti ja muihin suuntiin lähtevien polkujen kunto oli ilmeisen heikko. Kello kävi jo myöhäisessä iltapäivässä ja arvioimme, että ehtisimme takaisin ennen hämärän tuloa.
Parkkipaikalta niemen kärkeen oli runsaan kahden kilometrin matka. Polku kulki suurimman osan matkasta mäntykankaalla harjun lakea seuraillen. Matkan varrella oli jänniä harjumuodostumia ja suppia. Luonto oli hyvin erämaista.
Metsäisen osuuden jälkeen polku saapui Kalmoniemen kärkeen, joka oli kapea harjukaistale Mujejärvessä. Missään ei näkynyt ketään. Niemeltä löytyi pieni hiekkaranta, jossa istuimme hetken ihaillen kesäistä iltaa.
Karttaa tutkimalla selvisi, että niemellä oli kalmisto, joka on ollut käytössä 1800-luvun loppupuolelle asti. Niemeä käytettiin vainajien välihautauspaikkana ennen siirtoa oikealle hautausmaalle. Silmäilimme aluetta, mutta ainakaan heti ei maallikon silmään osunut kalmiston merkkejä. Asutusta Mujejärvellä on ollut jo kivikaudella.
Retki kesti vajaa kolme tuntia taukoineen ja ehdimme takaisin parkipaikalle ennen hämärän tuloa. Reitti oli upea ja paikalle kannatti tulla. Toiseen suuntaan lähtenyt Uuronrotkon polku kiinnosti, mutta emme lopulta lähteneet sinne kävelemään. Rotko ei näyttänyt kartalla kovin jylhältä, eikä rotkosta ollut somessakaan kuvia.
Kieverrysjärvet
Kieverrysjärvet oli kolmas paikka, jossa kävimme. Kieverrysjärvet ovat muutaman järven ryhmä aivan rajan tuntumassa. Saavuimme Kieverrysjärville myöhään illalla. Paikalla ei ollut ketään. Meitä ympäröi pelkkä erämaan hiljaisuus ja kaunis kesäyö. Paikka tuntui heti alusta asti miellyttävältä.
Suomen ja Venäjän valtakunnan raja on kulkenut Kieverrysjärvien läpi Stolbovan rauhan aikaan vuonna 1617. Lisää alueen värikkäästä historiasta, kuten laukkukauppiaista voit lukea luontoon.fi sivulta.
Aamu oli sateinen ja sääennuste näytti myös iltapäivälle sadekuuroja. Päätimme aamupäivän kuurojen jälkeen lähteä alueen ainoalle retkeilypolulle, joka kiertää Kieverrysjärvet ympäri. Reitin opastetaulussa kehotettiin ottamaan saappaat mukaan reitille ja niin myös teimme.
Reitti kulki vanhassa metsässä. Naavaa kasvoi tupoittain puiden oksilla. Metsän tunnelma oli rauhallinen. Taivaalle kerääntyi komeita kuuropilviä, joita katselimme pieneltä sillalta. Nämä kuurot menivät onneksi ohi ja pysyimme kuivana.
Saavuimme sillalle, joka ylitti Kieverrysjoen. Joki laskee Kieverrysjärvistä rajan yli Venäjän puolelle. Reitti kulki aivan rajavyöhykkeen reunaa pitkin. Matkalla oli vanha kelo, johon oli kaiverrettu vuosilukuja 1800-luvulta. Vuosilukujen kaiverrus on ilmeisesti ollut muinoin tavallinen tapa.
Saavuimme laavulle juuri sopivasti, kun sadekuuro alkoi tiputella vettä taivaalta. Sytytimme tulet ja lämmitimme eväitä nuotiolla. Laavu oli järven rannalla ja siitä avautui kaunis näkymä erämaahan. Pidimme sadetta laavulla ja kuivattelimme kosteassa varvikossa kastuneita vaatteita. Laavullakaan ei näkynyt ketään.
Viiden kilometrin mittainen reitti järvien ympäri oli ikimuistoisen kaunis ja tunnelmaltaan unohtumaton. Reitti oli tasainen ja helppo kävellä, tosin jotkut pitkospuut olivat menneet huonoon kuntoon. Reitillä ollut laavu oli viehättävä pysähdyspaikka. Reitin olisi kuivalla säällä pystynyt kävelemään hyvin lenkkareilla, mutta varsinkin sateella saappaat olivat oiva valinta. Aivan parkkipaikan lähellä oli nuotiopaikka ja puucee. Aiemmin mainittu laavu oli parin kilometrin päässä parkkipaikalta.
Sateisen päivän iltana usva nousi järvestä. Erämaan rauha oli käsinkosketeltava. Kieverrysjärvet jäivät mieleemme ja saatamme käydä täällä vielä joskus uudelleen.
