-
Pieni Karhunkierros – maisemaretki Oulangan kansallispuistoon
Pieni karhunkierros on ehkäpä yksi Suomen suosituimmista retkeilyreiteistä. Meille tämä oli ensimmäinen kerta tällä suositulla reitillä. Ennakko-odotuksissa ajattelimme reitin olevan jylhää vaaramaastoa, kuohuvia koskia ja kesyjä kuukkeleita. Tätä kaikkea reitti tajoilikin, mutta reitillä oli myös yllätyksiä! Pieni karhunkierros sijaitsee Kuusamon pohjoispuolella Oulangan kansallispuistossa itärajan tuntumassa. Kansallispuiston läpi virtaa kaksi vuolasta jokea; Kitkajoki ja Oulankajoki. Pieni…
-
Tunturimaista tunnelmaa ja komeita vaaramaisemia Riisitunturilla – Riisin rääpäsy
Kävimme Riisitunturilla edellisen kerran kesällä 2021 ja ihastuimme silloin kansallispuiston maisemiin ja tunnelmaan. Heinäkuussa 2022 liikuimme Kuusamon seudulla ja päätimme poiketa Riisitunturille edellisen kesän hyvien kokemusten pohjalta. Kävelimme tällä kertaa Riisin rääpäsy reitin, joka oli 4,3 km mittainen ympyräreitti. Reitti kiersi parkkipaikalta tunturin laelle ja palasi autiotuvan kautta takaisin. Kesällä 2021 kiersimme pidemmän Riisin riettaan…
-
Julma-Ölkky – komea kanjoni Hossassa
Hossasta on tullut yksi meidän suosikkikohteistamme. Olihan tämä jo kolmas kerta tässä kauniissa kansallispuistossa. Mikä Hossassa viehättää? Kauniit harjumaisemat, kristallin kirkkaat järvet, lukemattomat patikkapolut sekä tietenkin porot, joita kopsuttelee ympriinsä. Julma-Ölkky on Suomen suurin kanjonijärvi. Kanjonin ympäri kiertää kaksi eri mittaista reittiä: Ölökyn ähkäsy (10 km) kiertää koko kanjonin ympäri ja Ölkyn ylitys (5 km)…
-
Tiilikkajärvi – kauniita hiekkarantoja ja komeita harjuniemiä
Kävimme kesällä 2022 ensimmäistä kertaa Tiilikkajärven kansallispuistossa ja siitä tuli kertaheitolla yksi meidän suosikkikohteista. Harjut, hiekkarannat, kauniit mäntykankaat ja suot värittävät tätä monipuolista kansallispuistoa. Puistossa on 21 km merkittyjä reittejä patikointiin sekä lisäksi vesialueita vesiretkeilyyn. Puisto on kokonsa puolesta sopiva päiväretkeilyyn ja lyhyille yöretkille. Telttailualueita on kaksi. Polut ovat hyväkuntoisia ja helppokulkuisia. Sammakkotammesta sai kesällä…
-
Lopputalven valoa Pallaksen maisemissa
Vietimme maaliskuussa viikon Pallaksella hiihtäen ja retkeillen. Viikon sää oli poikkeuksellisen lämmin. Tulopäivänä lämpömittari nousi +9 asteeseen ja yötkin olivat plussalla. Lämmin ilma pehmensi hankinannon ja liikkuminen latu- ja kelkkaurien ulkopuolella oli vaikeaa. Paksussa hauraassa lumessa eivät edes lumikengät kantaneet. Loppuviikosta yöpakkaset yleistyivät ja hanki alkoi kantamaan. Lämpimästä säästä ja vähistä lumisateista johtuen hiihtoladut olivat…
-
Harjunkierros kevätmyrskyssä Leivonmäellä
Maaliskuun lopussa kävimme Leivonmäen kansallispuistossa. Puisto sijaitsee Jyväskylän eteläpuolella Joutsassa. Pistäydyimme puistossa automatkalla lapista etelään. Leivonmäki on lähellä E4 tietä ja siellä oli vaivaton pysähtyä jaloittelemaan kesken ajomatkan. Käyntipäivälle osui kevään pahin myrsky. Selänpohjan parkkipaikalla männyt huojuivat ja heiluivat niin, että auto piti varmuuden vuoksi pysäköidä mahdollisimman kauas puista. Tuulista säätä piristi aurinko, joka pilkisteli…
-
Erikoisia rinnesoita Riisitunturilla – Riisin rietas
Riisitunturi tunnetaan parhaiten kauniista talvimaisemista ja tykkylumikuvista. Etelä-Suomesta käsin tunturi on harmillisen kaukana, ja siksi siellä ole tullut käytyä talviaikaan. Valoisaan kesäaikaan tilanne on toinen, ja tänä kesänä pääsimme pistäytymään paikalla. Riisitunturilla on paljon nähtävää myös kesällä, kuten rinnesuot ja tunturimaisemat! Riisitunturin taianomainen tykkymetsä kuutamoyön lumihahmoineen on talviretkeilijän ja valokuvaajan paratiisi. Kesällä pääset kulkemaan täällä…
-
Valkmusa – pieni syysretki pitkospuilla
Aavoilla soilla mieli lepää. Avaraa maisemaa on mukava katsella ja suon tuoksu sekä kauniit värit hivelevät aisteja. Eteläsuomessa aavoja soita on vain muutama. Valkmusan kansallispuisto Pyhtäällä kuuluu ehdottomasti parhaimmistoon. Lokakuun viimeisenä viikonloppuna kävimme päiväretkellä Valkmusassa. Puisto on ollut vierailulistalla jo pitkään ja lokakuun lopussa tuli sopiva hetki käynnille. Paikalla ei ollut muita ihmisiä nimeksikään ja…
-
Petkeljärvi – komeiden harjujen valtakunta
Petkeljärven kansallispuisto on perustettu vuonna 1956 samaan aikaan kuuden muun kansallispuiston kanssa. Kansallispuisto on yksi Suomen vanhimmista. Sitä vanhempia ovat vain Pallas-Yllästunturi ja Pyhä-Luosto. Petkeljärven kansallispuisto on Suomen pienin kansallispuisto. Sen pinta-ala on vain 6 km2. Puiston alueelle mahtuu kauniita harjuja, vesialueita sekä retkeilyreittejä. Puiston ytimessä olevaa Petraniemen leirintäaluetta alettiin kehittää 60-luvulla ja nykypäivänä retkeilykeskus…
-
Aavoja suomaisemia ja pitkiä hiekkarantoja Patvinsuolla
Patvinsuon kansallispuisto on tunnettu erityisesti laajoista suoalueistaan. Suot ovat puiston mieleenjäävin osa ja niillä käyskennellessään voi tuntea aitoa erämaan tunnelmaa. Lisäksi laaja puisto sisältää kauniita kangasmetsiä ja järviä, joista erityisesti Suomunjärvi on näkemisen arvoinen pitkine hiekkarantoineen. Vietimme Patvinsuolla viisi päivää heinäkuussa 2020. Tämä postaus kertoo retken kokemuksista. Retkisää oli kesäisen kolea: päivät 15-20 astetta ja…