Teneriffan ankannokan kärjessä, kapean ja mutkaisen tien päässä sijaitsee pieni kylä nimeltä Chamorga. Kylä on äärimmäinen paikka Anagan niemimaalla. Tämän pidemmälle ei autolla pääse
Chamorgassa asuu noin 200 asukasta. Ajomatka Santa Cruzista tai Lagunasta kapeaa mukaista tietä pitkin kestää vajaa tunnin. Chamorgassa on paikallista ruokaa tarjoileva ravintola ja majatalo. Kylän arkkihtuuri on perinteistä kanarialaista tyyliä. Chamorgasta lähtee patikkapolku rantaan Roque Bermejoon, joka on aivan Anagan niemimaan kärjessä.
Jo pelkkä ajomatka Chamorgaan oli kokemuksen arvoinen. Maisema matkalla oli huikea! Tie mutkitteli Anagan vuorijonon huipuilla lähes 1000 metrin korkeudella. Välillä tie sukelsi vehreään metsään ja seuraavassa hetkessä kulki jyrkällä rinteellä niin, että toisella puolella oli vain tyhjää. Nopeus oli pidettävä hiljaisena jyrkkien mutkien ja vastaantulijoiden varalta.
Ennakkotiedoista olimme lukeneet, että Chamorgassa pitää olla riittävän ajoissa jos meinaa saada parkkipaikan. Me olimme kylällä klo 11:30 aikoihin, jolloin lähes jokainen parkkipaikaksi sopiva kolo oli jo täytetty. Onneksi vuokra-automme oli pieni ja sille löytyi sopiva paikka aivan patikkapolun alkupisteen läheltä. Päivä oli aurinkoisen lämmin. Olimme toivoneet pilviä varjoksi, mutta taivas pysyi sitkeästi sinisenä. Aurinko tulisi porottamaan armotta tulevalla reitillä, joka laskeutuisi puurajan alapuolelle.
AllTrails sovellukseen merkattu reitti rantaan ja takaisin oli ympyrälenkki. Reitti kulki osittain PR-TF 6 ja PR-TF 6.1 pääreittejä pitkin. Suositeltu kiertosuunta oli vastapäivään, jota ajattelimme noudattaa. Ensin polku laskeutuisi laakson pohjaa pitkin Roque Bermejon rantakylään ja takaisin se tulisi korkean vuoren kautta. Reitillä olisi mittaa 8,7 km ja nousua 640 metriä.
Alussa reitti laskeutui rantaa kohden laakson pohjaa pitkin. Polku oli kohtalaisen helppo kävellä lukuunottamatta muutamaa kivikkoista kohtaa, jossa polku ylitti pohjalla kulkevan puron. Matkalla oli myös varoitus tulvivasta purosta. Nyt tulvasta ei ollut tietoakaan, mutta sateiden jälkeen tilanne voi olla toinen. Matkalla rantaan ei ollut mainittavia maisemia. Vasta lopussa maisema vihdoin aukesi ja meri tuli paremmin näkyviin.
Roque Bermejo
Polun päässä rannan tuntumassa oli Roque Bermejon kylä. Rannalla oli yllättäen pieni kahvila, josta sai ainakin virvokkeita ja jäätelöä. Muutamissa taloissa oli selvästi asukkaita. Kylän vieressä oli myös pieni hiekkaranta. Kylään pääsi vain jalkaisin tai veneellä. Olimme ottaneet varmuden vuoksi uikkarit mukaan, koska reittioppaassa oli maininta hiekkarannasta. Oli kuitenkin hiukan epäselvää, olisiko ranta todella uimakelpoinen.
Hiekalla kävellessä totesimme, että uimaan oli päästävä. Hiekka oli mustaa ja aavan meren mainingit huuhtoivat kaareva rantaa. Vesi oli yllättävän lämmintä. Varmaan lähelle 25 asteista. Ranta ei ollut ihan helpoimmasta päästä veteen pääsyn suhteen. Veteen piti pulahtaa sopivasti maininkien välissä. Muuten maininkin heitti uimarin takaisin hiekalle. Me olimme tässä selvästi aloittelijoita. Muut uimarit menivät vaivattomasti maininkien välissä veteen ilman dramatiikkaa. Mutta kun veteen pääsi, mainingeissa oli mukava kellua ja huuhtoa hiet pois iholta.
Rannalla oli muutamia seurueita nauttimassa auringosta ja uimisesta. Pukeutumistyyli oli vapaamielistä. Yläosattomat sukupuolesta riippumatta. Ihmettelimme miten yksi perhe oli päässyt rannalle asti kahden pienen lapsen kanssa. Matkaa edes takaisin oli reippaasti.
Kun olimme lähdössä pois, huomasimme kyltin, jossa peloteltiin kaikenlaisilla vaaroilla kuten virtauksilla. Lisäksi kyltissä mainittiin, ettei uiminen ole suositeltavaa. Onneksi kyltti osui silmään vasta nyt 🙂
Rannalla vierähti aikaa runsaat tunti. Virkistävän uinnin ja evästelyn jälkeen oli aika lähteä paluumatkalle. Paluumatka olisi tarkoitus kävellä toista reittiä pitkin, joka nousisi korkealle vuorenrinteelle.
Nousu majakan kautta Tafadaan
Ensimmäinen etappi oli nousu rannalta majakalle. Nousu oli yllättävän raskas auringon paahteessa. Välillä merituuli puhalsi vilvoittavasti, mutta toisissa kohdin ilman seisoi ja hikikarpalot housivat otsalle. Kun pääsimme vihdoin majakalle, oli nousua takana 230 metriä. Majakka oli toiminnassa ja sen pihapiiri oli visusti aidattu. Majakan pihaan tai saatikka sisälle ei siis ollut asiaa. Kävelimme makajan yläpuoliselle töyräälle pitämään evästaukoa. Komea maisema avautui joka suntaan!
Taukopaikalta polku jatkui nousuaan kohti edessä näkyvää vuorta. Nousua oli takana vasta runsaat 200 metriä ja edessä vielä yli 400 metriä. Kartalta oli vaikea arvioida, miten polku rinteellä todella kulkisi. Yritimme katsella rinteen suuntaan, mutta etäisyyttä oli niin paljon, ettei ihmisiä pystynyt erottamaan. Joka tapauksessa rinne oli todella jyrkän näköinen ja ihmettelimme, miten polku voisi siellä kulkea.
Jatkoimme nousua ja pian aurinko painui vuoren huipun taakse. Vihdoin tuli vilvoittava varjo! Samalla ympäröivä kasvillisuus muuttui varjorinteen kukkivaksi niityksi. Tämä osuus reitistä oli hyvin kaunis. Pysähtelimme vähän väliä ihailemaan jyrkällä rinteellä kukkivia kasveja ja samalla katselimme komeaa merimaisemaa. Hidas kävelytahti ylämäkeen ei ollenkaan haitannut näin hienoissa maisemissa.
Reitillä oli myös muita retkeilijöitä. Toiset kulkivat meidän kanssa samaan suuntaan ja toiset tulivat vastaan. Tämä reitti oli suosittu, mutta missään tapauksessa mitään ruuhkaa ei ollut. Tästä piti huolen reitin vaativuus ja korkeuserot.
Tafada
Lopulta pääsimme huipulle! Takana oli yhtäjaksoista nousua hiekkarannalta 640 metriä. Vertailun vuoksi Saana-tunturin huipulle nousevalla polulla on nousua “vain” runsaat 500 metriä. Polku oli koko matkan hyväkuntoinen. Pelottavia paikkoja ei ollut, vaikka polku kulki silmämääräisesti todella jyrkällä rinteellä.
Ylhäällä olevan paikan nimi oli Tafada. Paikalla oli joskus muinoin ollut talo tai taloja ja se oli jonkinlainen polkujen risteyskohta. Maisema oli jälleen komea eri suuntiin. Kello oli jo viisi ja aurinko laskisi parin tunnin päästä. Jatkoimme siis matkaa.
Tafadan jälkeen reitti muuttui tasaisemmaksi ja lähti laskemaan loivasti alamäkeen kohti Chamorgan kylää. Matkalla ihmettelimme jättikokoisia voikukkia, jotka kasvattivat pitkän puuvarren, jonka päähän tuli lehdet ja itse kukat. Lisäksi pensaikoissa oli pikkulintuja, joiden laji jäi epäselväksi. Kanarialla on paljon endeemisiä lajeja kuten kanarianhemppo, kanariantiltaltti ja kanarianpeippo, joita ei ilman perehtymistä lonkalta tunnista.
Lähellä kylää oli erikoinen kalliomuodostuma sekä infotaulu, jossa oli nimetty ympäristön vuorenhuippuja. Aurinko laski kauniisti huippujen taakse värjäten maiseman lämpimän keltaisilla sävyillä. Ilma oli pehmeän lämmin. Paahde oli tiessään. Retki oli loppumaisillaan. Emme olisi malttaneet kävellä loppuun asti. Tunnelma oli viipyilevän rauhallinen.
Lopuksi
Reitillä oli kartan mukaan mittaa 8,7 km ja nousua 640 metriä. Reitin kiertämiseen meni 6,5 tuntia sisätäen lukuisia kuvaus- ja ihastelutaukoja sekä rannalla oloa ja uimista.
Kävelimme reitin vastapäivään. Jälkikäteen ajateltuna reitin kävely myötäpäivään olisi voinut olla parempi vaihtoehto. Vastapäivään kävellessä “helppo” osuus tuli ensin ja jyrkempi vuorelle nouseva osuus paluumatkalla. Myötäpäivään kävellessä helppo osuus olisi tullut jälkimmäisenä, joka olisi keventänyt rasitusta. Eli suosittelemme reitin kulkusuunnaksi myötäpäivään.
Polku oli kunnoltaan hyvä ja tavallisilla lenkkareilla pärjäsi mainiosti. Reitti oli kattavasti merkattu maastoon, eikä eksymisen vaaraa käytännössä ollut. Kännykkäsovelluksesta tuli seurattua lähinnä korkeuskäyriä. Muita retkeilijöitä oli kohtalaisen paljon. Jos jotain olisi sattunut niin apua olisi varmasti saanut.
Maisemat olivat todella hienot ja retken kruunasi uintihetki meressä. Tämä on varmasti yksi Teneriffan hienoimpia reittejä!
Chamorgan kylässä kannattaa olla ajoissa auton kanssa, muuten parkkipaikan löytäminen voi olla vaikeaa.
Alla muutama kuva kotimatkalta.