Satumainen Gomera

Vuori Gomeralla

Gomeran saari kuuluu Kanariansaarten saariryhmään ja sijaitsee Teneriffan länsipuolella. Gomera on Kanariansaarista toisiksi pienin 25 km halkaisijallaan. Saarella on noin 20 000 asukasta (vertailun vuoksi Teneriffan väliluku on runsaat 900 000). Saaren korkein kohta on 1487 metriä.

Kävimme patikoimassa Gomeralla viikon maaliskuussa 2019.

Helpoimmin Gomeralle pääsee lautalla Teneriffalta. Lautta lähtee Los Cristianoksen kaupungista noin 20 min ajomatkan päästä Teneriffan lentokentältä ja menee Gomeran pääkaupunkiin San Sebastianiin. Lauttamatka kestää 50 minuuttia. Gomeralla on myös oma lentokenttä, mutta sinne tehdään tietääkseni vain maan sisäisiä lentoja.

Gomeralle kulkee kaksi lauttayhtiötä Armas ja Fred Olsen. Me kuljimme Fred Olsenilla, koska aikataulu sopi paremmin yhteen lentomme kanssa ja kyseiselle lauttavuorolle sai auton mukaan. Lautta maksoi auton kanssa noin 35 e / henkilö yhteen suuntaan.

Auton vuokrasimme koko viikoksi Teneriffalta Cicar autovuokraamosta. Cicar on osoittautunut hyväksi vuokraamoksi. Palvelu on ollut joka kerta mutkatonta ja autot ovat olleet lähes uusia. Cicarin kautta vuokratun auton saa viedä lautalla muille saarille, kunhan asiasta ilmoittaa etukäteen. Auton kuljettaminen lautalla sujui samaan tapaan kuin ruotsinlaivalla. Tällä kertaa autoksi saatiin uudehko Seat Ibiza, joka sopi hyvin Gomeran mutkaisille teille. 

Autolla liikkuminen Gomeralla on helppoa. Tiet ovat pääosin hyväkuntoisia ja liikennettä on vähän verrattuna Teneriffaan. Vaikuttaa siltä, että tiestöä on uudistettu kattavasti viime vuosien aikana. Saarta kiertää kaksi päätietä GM1 ja GM2. Saarta ei pääse ajamaan rantoja pitkin ympäri vaan tie mutkittelee laaksoissa ja nousee saaren päälle. Osaan rannoilla olevista kylistä on laskeuduttava erikseen päätieltä.

Gomeralla pääsee liikkumaan oman auton lisäksi busseilla ja taksilla. Bussireitistö on suppea, mutta usein riittävä. On hyvä huomata, että bussipysäkkejä on lähinnä kylien kohdalla, eikä bussi jätä/ota turisteja pysäkkien välillä. Bussi toimii hyvänä apuna yksisuuntaisilla reiteillä; auton voi jättää alkupisteeseen ja kävelyn jälkeen palata bussilla takasiin autolle.

Agulon kylä on UNESCO:n maailmanperintökohde

Parhaat retkikartat saa hankittua suoraan paikan päältä. Meillä oli käytössä ilmainen kartta “Mapa de senderos de La Gomera“, joka on erinomaisen informatiivinen ja riittävän tarkka retkeilyyn. Kartalle on merkattu ja numeroitu kaikki keskeisimmät retkireitit sekä reittien väliset muut pienemmät polut. Kartan avulla on helppo suunnitella reittejä ja suunnistaa maastossa. Retkeilyinfopisteistä saa myös vinkkejä reittien suunnitteluun.

Retkeilyreitistöjä on kaksi rinnakkain: punaiset pääreitit ja vihreät paikallisreitit. Reitit on merkattu karttaan eri värein ja maastoon toisista eroavin kyltein. Maastossa oleva kyltitys on pääosin kattava ja reitiltä eksymisen vaara varsin pieni. Reittivalikoima on hyvä sisältäen yhdensuuntaisia reittejä ja ympyräreittejä. Verrattuna Teneriffaan varsinkin ympyräreittejä on enemmän.

Gomeran luonto

Moni matkustaa Gomeralle sen ainutlaatuisen kauniin luonnon vuoksi. Gomeralla on myös runsaasti endeeminisiä lajeja. Näitä lajeja voi ihailla patikkaretkillä luonnossa, ja sen lisäksi Las Rosasissa olevassa vierailijakeskuksessa, jonka puutarhassa lajeja on esitelty tieteellisine nimineen. Voit kokea luonnon kuitenkin kaikkein upeimmalla tavalla kulkemalla kasvillisuusvyöhykkeiden läpi alas vuorilta merenrantaan. Saarelta löytyy yllätyksiä kasvillisuuden vaihdellessa, erilaisia mikroilmastojakin on. 

Teimme päivittäin retkiä maastoon. Alla kertomuksia retkiltä. Reittikuvausten etäisyydet ovat arvioita kartalta ja maastossa olevista kilometrimerkeistä. Emme mitanneet reittejä GPS:llä.

Kulkemamme reitit kartalla. Auton parkkipaikat on merkattu P logolla. Viivat on piirretty eri värein, jotta ne erottuvat toisistaan.

Vuorilta Vallehermosoon

Retki aloitettiin ylhäältä Raso de la Bruman parkkipaikalta, johon jätimme auton. Ensin kävelimme neljän kilometrin mittaisen ympyräreitin. Helppokulkuinen reitti kulki rehevässä, tyypillisessä Garajonayn metsässä. Ympyräreitin jälkeen kävelimme toiseen suuntaan reitille GR 131. 

Saavuimme muutaman sadan metrin jälkeen pienelle näköalapaikalle, jossa söimme eväitä. Metsä oli hyvin rehevää ja sammalta roikkui satumaisesti puiden oksilla. Näköalapaikalta lähti polku alas Vallehermoson kylään, johon on matkaa 6 km. Aikamme mietittyämme päätimme kävellä reitin alas.

Reitti oli vaativaa laskua, mutta erittäin hieno. Aluksi polku laskeutui jyrkästi tuuheassa metsässä. Alempana kuljettiin vuoren harjannetta pitkin useampi kilometri, josta näköala oli huikean kaunis laaksoon. Evästauon pidimme kukkulan laella. Alaspäin tullessa kasvillisuus muuttui vehreästä metsästä kuivemmaksi; polun varressa rinteellä kasvoi kaktuksia sekä muita matalampia kasveja ja kukkasia.

.

Lopussa laskeuduttiin kivipaasin vierestä Hidiondon kylään, jossa oli vastassa huumaava kukkien tuoksu. Lopuksi kävelime tietä pitkin Vallehermosoon. 

Takaisin autolle tulimme taksilla, koska sunnuntaina ei bussi kulkenut kylästä ylös vuorille. Reitillä oli pituutta noin 7 km ja laskeutumista 1000 metriä. Aikaa meni nautiskellen 3,5 tuntia.

Las Rosasta Vallehermosoon

Retki aloitettiin Las Rosasin kylästä, johon jätimme auton. Reittimme mukaili GR 132 reittiä. 

Sää oli pilvisen tuulinen ja lämpötila 15 astetta. Pilvet roikkuivat vuorenrinteillä. Päälle piti vetää tuulenpitävä kerros.

Kävelimme autolta reitin alkupisteeseen patoaltaan viereen. Alussa noustiin reitin korkeimmalle paikalle kukkulan päälle leveää tiemäistä väylää pitkin. Kukkulalla oli asuintalo, ja sieltä oli kaunis näköala alas laaksoon. Kukkulan jälkeen reitti muuttui poluksi, joka kiemurteli pitkin vuorenrinteitä. Reitin puolivälin jälkeen polku eteni kapeana leikkauksena vuoren reunarinteellä ja huipulla. Pysähtelimme vähän väliä ihastelemaan hienoa näköalaa ja tutkimme polun varrella olevaan kasvillisuutta; kaktuksia, kukkasia ja puita.

.

Loppupäässä reitti kiersi komean 200 metriä korkean luonnonihmeen, suojellun kivipaasin, Roque Canon, vierestä ja laskeutui jyrkästi kiemurrellen Vallehermoson kylään.

Reitillä oli pituutta noin 7 km ja laskeutumista 500 metriä. Palasimme 15:30 lähteneellä bussilla numero 2 takaisin autolle.

Cedron satumetsät

Cedro on pieni kylä laaksossa, kapean ja kiemuraisen tien päässä. Kylä sijaitsee Garajonyan kansallispuiston reunalla. Kylä on noin 800m korkeudessa eli ei puhuta merenrantakylästä. Alue kuuluu Atlantilta puhaltavien kosteiden tuulten vyöhykkeeseen ja on erityisen vehreä.

Pysäköimme automme lähelle Cedron kylää. Kävelimme kansallispuistoon vehreässä metsässä kulkevaa polkua pitkin. Laakson pohjalla solisi kirkasvetinen vuoristopuro. Pysähtelimme tutkimaan kasvillisutta ja erikoisia puissa kasvavia sienikasvustoja. 

Takaisin Cedron kylän suuntaan kävelimme vuoren rinteellä kulkevaa leveää pyöräreitiksi merkittyä väylää pitkin. Ohi ajoi ryhmä pyöräilijöitä sähköpyörillä. Väylä kulki korkealla rinteen reunalla, mutta tiheä metsä peitti näköalan melkein kokonaan. Puiden välistä saattoi aistia, että ollaan korkealla jyrkän rinteen reunalla. Atlantilta puhaltava tuuli oli raikkaan puhdas.

Laskeuduimme alas Cedron kylään vaativaa jyrkän kiemuraista polkua pitkin. Rinteen rehevä metsä ja kasvillisuus oli huikean kaunista ja pysähtelimme useaan otteeseen katselemaan sitä. Alhalla kylässä pyörimme hetken ja kävimme etsimässä korkeaa vesiputousta. Itse putousta emme onnistuneet näkemään, koska paikka oli putouksen yläpäässä. Putouksen nähdäkseen olisi pitänyt laskeutua jyrkkää polkua reilusti alaspäin tai sitten lähestyä paikkaa suoraan alhaalta päin.

Viereisen vuorenrinteen läpi on kaivettu 550m pitkä käveltävä tunneli. Tunnelin suu on Cedron kylässä ja toinen pää Hermiguan puoleisessa laaksossa. Kävimme katsomassa tunnelin suuta, mutta läpi kävely ei innostanut ainakaan tällä kertaa. Nettiblogien mukaan tunneli on hyvin käveltävissä läpi kunhan mukana on lamppu ja varautuu vesilammikoihin.

Reitille tuli pituutta runsaat 6 km. Palasimme takaisin autolle ja ajoimme illaksi kaupunkiin.

Hermiguan purolaakso

Tarkoitus oli pitää retkeilystä välipäivää ja päätimme tutkia autolla saarta. Hermiguan laaksossa pysähdyimme evästauolle. Taukopaikan läheltä lähti patikkapolku nousemaan pitkin laakson (Meseta) pohjaa. Päätimme käydä katsomassa, miltä polku näyttää.

Polku osoittautui hyvin kauniiksi. Se kulki vuoristopuron reunassa vihreän kasvillisuuden ja kukkien keskellä. Tovin käveltyämme saavuimme vesiputoukselle, jossa puro putosi muutamia metrejä alas kalliolta. Pidimme taukoa ja kastelimme varpaita jääkylmässä vuoristovedessä.

Nousimme polkua ylös ja noin kilometrin päässä oli rakennettu tasanne ja portaita purolle. Polun yläpuolella kulki autotie, josta oli tehty reitti puron varteen. Täällä tapasimme matkan ainoat suomalaiset. Kartan mukaan lähistöltä lähti tunneli vuoren läpi Cedron puolelle. Leikittelimme ajatuksella kävellä tunnelin läpi. Luovuimme tunneliajatuksesta ja tutkittuamme hetken aluetta laskeuduimme takaisin autolle.

Reitti oli yhteen suuntaan 1,2km ja korkeuseroa luokkaa 150 metriä. Polku oli hyvä kevyen välipäivän kävely. 

Pajariton kukkapolut ja palanut metsä

Pajarito on käytännössä risteysalue, liikenneympyrä ja parkkipaikka Gomeran korkeimman kohdan liepeillä. Alueella risteilee iso määrä polkuja, joita yhdistelemällä saa mieleisen reitin aikaiseksi.

Gomeralla oli vuonna 2012 suuri metsäpalo, jossa paloi tuhansia hehtaareja kansallispuiston metsää. Palon jäljet näkyvät pahiten saaren etelänpuoleisella reunalla. Osa Pajariton poluista kulkee metsäpaloalueella.

Jätimme auton parkkiin ja lähdimme kävelemään läheisiä polkuja. Reitti risteili vuoren huippua pitkin tarjoten komeita näköaloja eri suuntiin. Osa reitistä kiemurteli alueella, josta metsäpalo oli polttanut suurimman osan puustosta maan tasalle. Nyt paikalle oli kavanut heinikkoa, kukkia ja kanervapuita.

Palasimme lopuksi takaisin autolle. Reitillä oli pituutta noin 5 km. Korkeuserot olivan maltilliset koska kuljettiin vuoren laella.

Yhteenveto

Gomera on mainio saari patikointiin. Viikon mittainen loma kului helposti monipuolisia reittejä tutkiessa. Saaren pohjoispuolelle puhaltaa Atlantin kosteat tuulet ja se on rehevän vehreä. Eteläpuoli on kuivempi. Saaren huippu on runsaat 1000m korkea ja huipulle ajaa autolla puolessa tunnissa. Retkeilyreitit on hyvin merkattu ja niitä on paljon saaren eri puolilla.

Gomera on kooltaa kompakti, joka helpottaa saarella liikkumista. Patikkapoluille sekä luontokohteisiin ajaa nopeasti kaupungilta ja päivän aikana saarta ehtii ajamaan ristiin rastiin. Tiet ovat siinä määrin mutkaisia ja mäkisiä, että saari tuntuu kuitenkin todellista kokoaan suuremmalta. Vuoristossa on hyvä muistaa myös, että patikkareitit ovat huomattavasti raskaampia kuin normilenkkimaastot Suomessa ja kilometrit vievät myös aikaa. Jo 100-200 metriä jyrkempää nousua korkeussuunnassa tuntuu jaloissa. Myöskin alaspäin laskeutuminen jyrkkää polkua vaatii lihastyötä. 

Teneriffaan verrattuna autoja on hyvin vähän ja liikenne leppoisaa. Tiet ovat hyvässä kunnossa ja ne ovat pääosin mukavan leveitä. Ajaminen on helppoa, mutta vuoristoteillä saa toki kääntää rattia riittämiin. Busillakin pääsee moneen paikkaan.

Yövyimme koko viikon hotellissa San Sebastiassa. Saaren eri puolilla on paljon majoitusvaihtoehtoja ja näin jälkiviisaana majoituksen olisi voinut varata majatalosta esim. Hermiguasta tai Vallehemososta. Autolla ajellessa saaren majoitukset näyttivät pääosin laadukkailta. Saarella on hyvin rauhallista, paikallset eivät edes lukinneet pyöriään pääkaupungissa.

Sää oli maaliskuussa suomalaiseen kesään verrattavissa; lämmintä oli rannassa runsaat 20 astetta ja vuoristossa 10-15 astetta. Alimmillaan auton mittari näytti 8,5 astetta. Pilvisyys vaihteli päivittäin. 

Yleisimmin tuulee koillisesta ja tämän koillispasaatituulen puhaltaessa muodostuu viilentäviä pilviä. Saaren pohjoispuolella onkin hyvin usein pilvistä, mikä tarkoittaa viileämpää säätä pohjoisen rannikon kylissä ja kaupungeissa (18 astetta esim. Vallehermosossa).

Nähtävyyksinä voi mainita Garajonyan kansallispuiston rehevät metsät ja vuoripurot, Vallehermoson idyllisen kylän sekä Roque de Agandon kivipaasin.

Gomeralla oli poikkeuksellisen ystävällinen palvelu. Kaupungeista löytyy pieniä erinomaisia ravintoloita, joista saa maukasta ruokaa edullisesti. Me testasimme San Sebastianissa lukuisia pieniä ravintoloita – ruoka oli niissä erinomaista. Vuoristossa saimme loistavaa kasvisruokaa La Laguna Grandella olevasta ravintolasta.

Matkustaminen Gomeralle on suhteellisen edullista. Matkustuskulut:

  • Lennot kahdelta hengeltä yhteensä 450e
  • Auton vuokra seitsemältä päivältä 150e
  • Lautta Teneriffa – Gomera kahdelta hengeltä auton kanssa 150e
Bussiaikataulussa on vain lähtöajat päätepysäkeiltä. Aikataulussa ei ole karttaa. Välipysäkkien aikataulua ei ole ilmeisesti edes olemassa.
,

Muita postauksia


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *