Siikanevan komea suoalue osui sattumalta silmään kartalta tutkiessamme Ruoveden seudun luontokohteita. Tarkempi selvittely paljasti Siikanevan vuonna 1988 perustetuksi soidensuojelualueeksi. Suolla kulki pitkostettu retkeilyreitti, jonka varrella oli laavu. Paikka vaikutti lupaavalta kohteelta parin päivän suoretkelle.
Siikanevalla kulkija voi aistia laajan suoalueen rauhan ja eloisuuden samaan aikaan. Siikaneva onkin vaikuttava päiväretkikohde etenkin lumettomaan aikaan. Pääosin pitkostettu kierros esittelee alueen monipuolista luontoa ja maisemia. Laajat suokentät levittäytyvät kulkijan ympärille, kunnes aukeus vaihtuu välillä vanhan metsän saarekkeiden hämyiseen tunnelmaan.
https://www.luontoon.fi/siikaneva
Siikenavan itäosan parkkipaikalle ajettiin vieressä sijaitsevan puolustusvoimien varikkoalueen läpi. Itäosan parkkipaikka oli suurempi ja parempikuntoinen kuin pohjoisosan parkki, jossa kävimme myös kääntymässä. Itäosan parkilta pääsi myös kätevästi lyhyemmälle pitkosreitille eli se on mielestämme suositeltava lähtöpaikka retkelle.
Taivaanrannassa näkyi tummia kuuropilviä kun lähdimme kävelemään parkkipaikalta pitkosreitille. Pitkokset alkoivat muutaman kymmenen metrin päässä parkkipaikan reunalta ja suomaisema avautui heti silmiemme eteen. Emme tehneet tarkkaa suunnitelmaa retkestä, vaan ajattelimme valita suunnan jaksamisen ja sään mukaan. Suolla oli käytännössä kaksi reittiä valittavana: lyhyempi 2km mittainen ympyräreitti ja pitkä 10km mittainen koko alueen kiertävä reitti.
Heti muutaman sadan metrin kävelyn jälkeen taivaanrannassa ollut sadekuuro alkoi ripsimään vettä niskaamme. Vedimme ylle sadeviitat ja jatkoimme matkaa rauhassa kävellen. Kepeä sadeviitta on kokemuksemme mukaan erittäin hyvä ja kätevä varuste retkellä. Se menee pieneen tilaan, suojaa hyvin vaatteet ja repun sateelta, sekä on helppo vetää päälle aina tarvittaessa. Lisäksi viitta lämmittää yllättävän hyvin kosteassa viimassa. Mainio ja edullinen varuste!
Suon poikki kulkeva pitkosreitti sukelsi välillä metsän peittämiin saariin. Saaria oli matkalla useita eri kokoisia. Ensimmäisellä saarella oli hoidettu nuotiopaikka kauniilla maisemalla. Saarten metsä oli vanhaa. Ilmeisesti metsän hakkuu saarista on ollut vaikeaa ja metsät ovat jääneet siksikin koskemattomiksi.
Vanhassa metsässä liikkuminen oli sykähdyttävää. Vanhoja jäkälän peittämiä lahopuita lojui maassa pötköllään. Pystyssä olevat petäjät ja haavat olivat järkälemäisen paksuja. Saarten koko silhuetti näytti suolta katsoen erilaiselta kun talousmetsän tasapäinen latvusto. Kumpa vanhoja metsiä olisi enemmän jäljellä. Tasapaksussa talousmetsässä ei pääse kokemaan tällaista muinaisen metsän juurevaa tunnelmaa.
Sade lakkasi ja aurinko pilkisteli pilvien välistä jatkaessamme matkaa eteenpäin. Ajattelimme kävellä kartassa näkyvälle laavulle (Jaarikanmaa), jolle oli pari kilometriä matkaa. Saaret ja suoaukeat vuorottelivat matkalla ja tekivät matkasta vaihtelevan.
Päästyämme laavulle totesimme, ettei minkäänlaisia tulentekovälineitä tullut otettua mukaan reppuun. Voi että mikä amatöörivirhe! Onnekkaasti laavun vieraskirjalaatikossa oli tulitikut, ja saimme niillä sytytettyä nuotion. Laavu oli hyvin kauniilla paikalla kallion päällä. Istumapaikalta nuotion takaa avautui komea suomaisema aavalle nevalle. Laavulla nuotion loisteessa oli mukava viettää aikaa nauttien erämaisesta tunnelmasta. Matkalla laavulle kohtasimme muutaman retkeilijän, mutta laavulla saimme olla rauhassa.
Takaisin parkkipaikalle kävelimme samaa reittiä. Toista kautta kiertäen matkaa olisi tullut liikaa ja nälkäkin alkoi kaivelemaan vatsassa. Eväät olivat heppoiset, koska emme ajatelleet viipyvämme näin pitkään retkellä.
Matkalla takaisin ihailimme jälleen kaunista vanhaa metsää. Ilta viileni niin, että sadeviitat piti vetää päälle lämmikkeeksi.
Loppumatkasta auringon laskettua tuuli tyyntyi ja kaunis usva nousi suolle. Maisema muuttui unenomaiseksi. Eläimiä ei näkynyt. Erämaisen suon pehmeä rauha sulki meidät syliinsä.
Seuraavina parina päivänä teimme retkiä suon ympäristöön. Kävelimme myös lyhyemmän 2km mittaisen ympyräreitin. Reitin varrella suolla oli tieteellisiä tutkimuslaitteita, jotka pitivät jännää ääntä. Löysimme suon ympäristöstä vallattoman paljon tatteja ja puolukoita! Saimme niistä valmistettua hyviä lisukkeita päivittäisiin ruokiimme. Tatteja oli niin paljon, että osa piti jättää metsään kun kasseja ei ollut tarpeeksi mukana!
